Ikäluokkaratsastajat tavoittelevat tuloksia EM-kilpailuihin Ypäjältä

  • 24.6.2020

Ypäjällä kilpaillaan kouluratsastuksen kansallisella tasolla viikonloppuna. Ratsukoita on ilmoittautunut mukaan lähes 300. Hevosopiston Summer Dressage -tapahtuma toimii katsastuskilpailuna ratsukoille elokuussa Unkarissa järjestettäviin kouluratsastuksen EM-kilpailuihin.

  • Kuva

Kun Kansainvälinen Ratsastajainliitto FEI ilmoitti kouluratsastuksen nuorten ikäluokkien EM-kilpailuiden toteutumisesta, Suomen Ratsastajainliiton kilpailukalenteriin piti mahduttaa pikaisella aikataululla luokat, joissa ratsukot voisivat tavoitella vaadittavaa 68 prosentin tulosta. 

Hevosopistolla perjantaista sunnuntaihin kilpailtava Ypäjä Summer Dressage on kesän toinen kansallinen ulkokilpailu kouluratsastuksessa.

– Aika yllättäen nämä EM-kilpailut tulivat, varsinkin kun isoimpia kilpailuita peruttiin ja kausi pääsi vasta jatkumaan meillä ja muualla Euroopassa. Mutta hienoa kuitenkin, että näille ikäluokille on arvokilpailut tänäkin vuonna, vaikka kaikissa ryhmissä ei välttämättä nähdä kaikista osallistujamaista edustajia, maajoukkuevalmentaja Marko Björs pohtii.

Hän näkee suomalaisten ratsukoiden tilanteen hyvänä.

– Meillä on paljon hyviä ratsastajia kaikissa ikäluokassa, joukkueitakin saamme kokoon useammassa ryhmässä. Kotimaassa olevien ratsukoiden lisäksi seuraamme ulkomailla asuvia Suomen edustajia ja heidän tuloskuntoaan. Jos kaikki menee hyvin ja suoritukset pysyvät suomalaisilla omalla tasollaan, sijoitukset lähellä kärkeä ovat mahdollisia.

Hyvä valmistelu on tärkeääurheilukunnon lisäksi myös muilla osa-alueilla. Kilpailut pidetään Unkarissa, jossa elokuu on hyvin helteinen. Kuumuus ja pitkä ajomatka verottavat voimia.

– Onneksi olemme käyneet aikaisemmin kilpailureissulla jo Etelä-Euroopassa, joten osalla kilpailijoista on kokemusta kuumista olosuhteista.  Hevonen kestää kuumuutta hyvin, kunhan se hoidetaan ja viilennetään oikealla tavalla. Ratsastajien tulee huolehtia myös omasta jaksamisestaanBjörs muistuttaa.

Hyvää harjoitusta kuumiin olosuhteisiin on luvassa, sillä Ypäjän kilpailuviikonloppuna lämpötila pysyttelee +30 asteen tienoilla. Yleisöä ei kilpailupaikalle vielä oteta, paikalle pääsevät vain kilpailijat ja ennakkoon ilmoittautuneet taustajoukot.

Havenyhtymä lähettää suoralähetyksen lauantaina ja sunnuntaina Juhlakentän radoiltahttps://haven.fi/live/

Tulospalvelu Equipe Onlinessahttps://online.equipe.com/fi


Summer Dressage aikataulu

Perjantai 26.6.

Juhlakenttä1

11:00-15:30     lk 4                     Helppo A, FEI Ponien joukkueohjelma, avoin poniratsukoille

16:10-20:00     lk 5                     Vaativa B, FEI Junioreiden joukkueohjelma, avoin kaikille

9:00-10:30        lk 17                  Helppo A, FEI Lasten joukkueohjelma, avoin lapsiratsastajille

Juhlakenttä2

9:00-13:10        lk 1                     Helppo B:4 2020 Poni Cup

13:40-16:40     lk 3                     Prix de Vermon Ravikoulu Helppo A:4 2019 – Juniori CUP

17:00-19:40     lk 5b                  Vaativa B, FEI Junioreiden joukkueohjelma, juniorit

Hiekkalaatikko

12:00-17:45     lk 2                     Prix de Okay’s He A:2, 2019, avoin kaikille

Lauantai 27.6.

Juhlakenttä1

8:30-9:40          lk 6                     He A, FEI Lasten henk.koht.ohj., avoin lapsiratsastajille

10:10-13:50     lk 7                     He A, FEI Ponien henk.koht.ohj., avoin poniratsukoille

14:20-16:55     lk 8                     Prix de Krafft powered by Oranta Equus Va B, FEI Junioreiden henk.koht.ohj., avoin junioreille

17:20-18:20     lk 10                  Prix de Maaseudun Tulevaisuus Intermediate II avoin kaikille

Juhlakenttä2

9:00-14:30        lk 9                     Prix de Hevosopisto Prix St Georges Avoin kaikille

15:00-18:30     lk 11                  Prix de Hööks He B:3, 5-7v nuoret hevoset

Hiekkalaatikko

10:00-16:20     lk 12                  Prix de Back On Track Helppo A FEI World Dressage Challenge avoin kaikille

Sunnuntai 28.6.

Juhlakenttä1

9:30-12:00        lk 13                  Prix de Hööks Va A, FEI Nuorten henk.koht.ohj., avoin kaikille

12:45- 13:35    lk 14                  Prix de Maaseudun Tulevaisuus Grand Prix, avoin kaikille

14:10-15:50     lk 16b                He A FEI CCI/CIC1* A-Kenttäkilpailuohjelma, 5-7v sh  Prestige cup by Equality Line

Juhlakenttä2

9:00-12:30        lk 15a                He B, Nuorten hevosten kenttäkilp.ohj., 5-7v pv & ponit, Prestige cup by Equality Line

13:00-14:40     lk 15b                He B, Nuorten hevosten kenttäkilp.ohj., 5-7v sh  Prestige cup by Equality Line

15:00-16:50     lk 16a                He A FEI CCI/CIC1* A-Kenttäkilpailuohjelma, 5-7v pv & ponit  Prestige cup by Equality Line


EM-kilpailut Unkarissa elokuussa

Vaatimuksena on vähintään 68 % EM-kilpailuluokkaa vastaavasta luokasta kotimaassa tai ulkomailla kansallisen tason kilpailusta.

EM-kilpailut Unkarissa elokuussa

  • Lapset ja Juniorit: 9.8.– 14.8.2020
  • Nuoret ja U25: 17.8 – 22.8.2020
  • Poniratsukot: 25.8.– 30.8.2020

https://www.ratsastus.fi/tiedotteet/kouluratsastuksen-em-kilpailut-2020-ikaryhmille/

Lisätiedot:
https://www.hevosopisto.fi/tapahtumat/ypaja-summer-dressage/

Kilpailunjohtaja Anu Korppoo
p. 040 860 7611
anu.korppoo@hevosopisto.fi 

Media: 
Median edustajien tulee akkreditoitua ennakkoon

Myynti- ja markkinointipäällikkö/viestintä
Suvi Louhelainen
p. 050 574 5920
suvi.louhelainen@hevosopisto.fi