Etta Pakkanen valmistui ravivalmentajaksi

  • 15.4.2020

Etta suoritti Hevosopistolla oppisopimuksella ravivalmennuspalveluiden tuottamisen ammattitutkinnon, jonka tutkintonimike on ravivalmentaja.

  • Kuva

Tampereen ammattikorkeakoulusta aikanaan tradenomiksi valmistuneella Etta Pakkasella on vahva hevosalan käytännön osaaminen. Hevosopistolla suoritettu hevosalan tutkinto oli hänelle ensimmäinen tutkinto alalta.

-Tämä on ensimmäinen hevosalan koulutukseni, joten pääsin ensimmäistä kertaa perehtymään opetettavaan teoriaan työstä, jota olin jo tottunut tekemään. Pyrin oppimaan työn ohessa jatkuvasti uutta, joten on vaikea arvioida, mikä tarttui koulusta ja mikä muualta, mutta ainakin koulutus syvensi olemassa olevaa osaamistani. Koulutuksen sisältö oli sellainen, että opiskelu sujui helposti työnteon ohessa, koulunkäynti on toisaalta ollut minulle aina helppoa, Etta Pakkanen kommentoi.

Tulevaisuutta Etta on miettinyt jo pidemmällekin.

– Olen laskenut aiemmat opintoni ja tämän toimimaan yhdessä niin, että ne tukisivat mahdollisimman hyvin tulevaa uraani itsenäisenä ammattiravivalmentajana. Saan päivitettyä vielä tulevaisuudessa kaupallisen alan yliopistotutkinnolla tai ylemmällä ammattikorkeakoulututkinnolla alan osaamista niin, että eläketyö toimistohommissa on mahdollinen.

-Vaikka tästä vanhempana toimistoon siirtyisikin ja painottaisi enemmän kaupallista ja hallinnollista puolta, niin urheilun parissa tulen aina työskentelemään, tuore ravivalmentaja jatkaa.