Hevosopisto

Uusittu derbykenttä ja valmentajan ammattitutkinto Ypäjälle

Perjantaina 6.10.2017 Ypäjällä vietettiin kenttäratsastuksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen Kick off –tilaisuutta. Ensi kesän elokuussa järjestävien kilpailujen valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Tilaisuuteen saatiin lisää juhlan aihetta, kun tieto Hevosopiston saamasta valmentajan ammattitutkinnon järjestämisoikeudesta tavoitti osallistujat.

Kenttäratsastuksen PM-kilpailut järjestetään Ypäjällä 16.-19.8.2018. Pohjoismaat järjestävät kilpailut vuorovuosin. Mukana kilpailussa ovat myös Baltian maat. Mestaruuskilpailussa ratkotaan joukkue- sekä henkilökohtaiset mitalit. Kilpailupäivistä on odotettavissa täydet, kun tapahtumaan yhdistetään perinteinen Nuorten hevosten festivaali. Tapahtuman viralliseksi suojelijaksi on lupautunut opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Pike, Pauliina, Eero
Pirkko Herd, Pauliina Mansikkamäki ja Eero Simojoki, kuva Sara Yli-Houhala

Valmistelut etenevät aikataulussa

Alun perin 1930-luvulla rakennettu derbykenttä uusittiin viimeksi vuonna 1993, jolloin päädyttiin nurmipohjaan. Derbykentän nurmipohja onkin yksi parhaimmista, koska pohjasta hyvin vettä läpäisevä.
Kunnostustyöt aloitettiin syyskuun puolivälissä. Tällä hetkellä kenttä on tasoitettu ja siemenet kylvetty maahan. Myöhemmin lisätään tarvittaessa siirtonurmea. Kenttä tulee olemaan ensi kesänä kilpailukäytössä.
- Suurimmat muutokset derbykentässä ovat Pulvermannin ja banketti-esteen poisto sekä entisen orapihlajaesteen edessä olevan montun tasoitus. Vanhasta Derby-kentästä säästetään osa, kuten kuivahauta, valli sekä vesieste. Suunnitteilla on myös toisen vesiesteen tekeminen, Hevosopiston valmennuskeskuksen Pirkko Herd, kertoo.

Vuodesta 1973 samalla radalla kilpailtu Finnderby uudistuu muutosten myötä. Suurimpia syitä Derby-radan uusimiselle olivat tulevat mestaruuskilpailut sekä radan soveltumattomuus nykypäivän urheiluhevosille. Derby-luokan lähtijämäärät ovat viimeiset vuodet olleet vähäiset.
- Myös luokkavalinnoilla on ollut vaikutusta lähtijämääriin, kaikki eivät halua mennä pitkää ja vaativaa derbyä, kun heti seuraavana päivänä on Grand Prix- kilpailut, Herd arvioi. Uudistusten myötä Derby-kentän käyttökapasiteettia voidaan kasvattaa. Tasaisempi pohja ja liikuteltavat esteet tarjoavat ratamestareille lisää mahdollisuuksia toimia ja kenttä ei kulu yhtä nopeasti samoista paikoista. Derby-kenttä on kuitenkin Suomen paras nurmipohjakenttä ja siitä ei päästä mihinkään, Herd toteaa.

ex-pulvermann
Pulvermann on poissa, kuva Sara Yli-Houhala

Kansainvälinen ratamestari Aki Ylänne vastaa uuden Derby-radan suunnittelusta.
- Finnderby –kilpailun Derby-radasta tehdään nykyaikainen ja nykypäivän urheiluhevoselle soveltuva.
- PM-kilpailuiden rataesteosio tullaan myös hyppäämään derby-kentällä, Herd kertoo.

PM-kilpailuja varten on uusittu myös maastoradan pohjaa ja tehty uutta pinnoitusta. Työt ovat edenneet säiden salliessa ja niitä jatketaan keväällä. Maastorata pysyy kuitenkin suhteellisen samanlaisena kuin tähänkin asti. Muutamia uusia esteitä on jo aloitettu rakentamaan. Työssä ovat olleet mukana myös ammattikoululaiset Forssasta sekä Sastamalasta, jotka tekevät ammattilaisten piirustusten mukaiset esteet. Maastoradan suunnittelusta vastaa ruotsalainen Lars Christensson.
- Kenttäratsastuksen PM-kisat eivät ole mitkään mammutti-kilpailut, mutta ne tuovat hyvää kansainvälistä fiilistä Hevosopistolle, Herd arvioi.

Valmentajan ammattitutkinto Hevosopistolle

Opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut, että Hevosopisto saa jatkossa valmentajan ammattitutkinnon järjestämisoikeuden. Tutkinnon kesto on noin 1,5 vuotta ja se sisältää kaikki ratsastuksen lajit.
- Tämä on mahtava tilaisuus kilpailijoille ja valmentajille. Tähän on satsattu, kuten myös urheiluun ja tekniikan hyödyntämiseen. Tämä vahvistaa hevosurheilun tasavertaiseksi muiden huippu-urheilulajien kanssa, toimitusjohtaja-rehtori Pauliina Mansikkamäki iloitsee.

Valmennuskeskus nähdään tärkeänä ammattitaidon kehittäjänä.
- Hevosurheilu on lajina suuri tyttöjen ja naisten liikuttaja, jossa monella on valmentaja käytössä jo nuoresta pitäen, Mansikkamäki jatkaa.

Valmennuskeskuksen projektijohtaja Eero Simojoki uskoo, että valmennuskeskuksen tulevaisuudessa yhteistyötä ja verkostoja luodaan yhä enemmän myös ulkomaille.
- Warendorfiin on jo käyty tutustumassa. Tavoitteena on luoda heidän kanssaan yhteistä strategiaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus lisätä kilpailemisen ja valmentautumisen mahdollisuuksia ulkomailla, Simojoki maalaa.


Marian Seppälä (marian.seppala a hevosopisto.fi), 6.10.2017

Takaisin