Esteratsastuksen Grand Slam -uusi kisasarja 2020

  • 27.10.2019

Kotimaisten eturivin kilpailujärjestäjien uusi Grand Slam -kilpailusarja näkee ensi kesänä päivänvalon.

  • Kuva

Grand Slam -sarja tuo uutta väriä Finnderbyyn 2020

Kolmen osakilpailun ja Helsinki International Horse Show´ssa ratkottavan finaalin toimintamalli on Suomessa uusi. Sarja tarjoaa huippukiinnostavia uusia kilpailumuotoja ja houkuttelevat puitteet.

”Grand Slam -sarja on syntynyt monen tekijän summana. Kokeneina kisajärjestäjinä Helsinki Horse Show´n ja TEHO:n taustajoukot löivät viisaat päänsä yhteen ja synnyttivät täysin uuden konseptin”, kertoo sarjaa johtava Horse Show´n tapahtumajohtaja Tom Gordin hymyillen.

”Halusimme mukaan loistavia kisapaikkoja, jotka houkuttelevat suuria kävijämääriä ja ovat muutenkin kiehtovia”, jatkaa Gordin. Yksi Grand Slamin erikoisuuksista on se, että jokaisen osakilpailun paremmuus ratkotaan eri arvostelumenetelmällä.

Kilpailupaikat valikoituivat helposti

Tampereen Hevoset-messut on kasvanut tasaisesti kymmenen vuoden ajan ja on nyt lähes 20.000 kävijän jokakeväinen ”must”. Tampereen erikoisuus on uusi formaatti eli uloslyöntikilpailu. Siinä voitto ratkaistaan kahdeksan ratsukon finaalissa, jossa vain voittajat pääsevät jatkoon.

-Olemme iloisia siitä, että olemme päässeet mukaan yhteistyöhön muiden kisajärjestäjien kanssa ja saamme olla ensimmäisenä mukana avaamassa uutta kilpailukonseptia. Vastaavaa kilpailuluokkaa ei ole aikaisemmin toteutettu Tampereen Hevoset-messuilla, kertoo projektipäällikkö Heli Lempinen.

Ypäjän Finnderby on legendaarinen klassikko upealla nurmikentällä. Haluamme elvyttää klassisen Derbyn entiseen loistoonsa. Toivottavasti Grand Slam status antaa Derbylle uutta nostetta.

-Olemme iloisia Horse Shown ja Finnderbyn yhteistyöstä. Finnderby on ensi vuonna osa Ypäjän kansainvälistä PM-kesää. Nordic Baltic Championships tuo parhaimmillaan kansainvälistä väriä myös Finnderbyyn.

­-Grand Slamin ja Finnderbyyn tehtävien muiden uudistusten myötä on tapahtumassa lisää jännitystä yleisölle ja ratsastajille tarjolla uusi upea kilpailu, valmennuskeskuksen johtaja Pirkko Herd Ypäjältä kommentoi.

Tunnelmallinen merenrantakaupunki Hanko, jossa kilpailut järjestetään kaupungin keskustassa, oli luonnollinen valinta. Hanko on ulkokauden parhaimpia kisoja – varsinainen helmi. Hangossa käydään klassinen Grand Prix -kilpailu, jossa kymmenen parasta ratsukkoa jatkaa toiselle kierrokselle aikaa vastaan.

SeaHorse Weekin sunnuntaissa on vuosien varrella kilpailtu valtakunnallista pääsarjaa, ratkottu Suomen mestaruuksia ja nyt uusi kilpailusarja vie yhteistyössä Helsinki Horse Show:n kanssa kehitettyä Hanko GP:tä mielenkiintoisella tavalla eteenpäin. Uskomme, että tämä kilpailumuoto kiinnostaa myös Hangon upeaa yleisöä, olemme innolla mukana tässä kokonaisuudessa, Mia Maukonen sanoo.

Grand Slam -sarjan Finaali kilpaillaan kansainvälisessä 5* Helsinki Horse Show´ssa, Jäähallissa lokakuussa. Finaalin loppuhuipentuman kilpailumuoto ja erikoispiirre on vielä suunnitteluasteella.

Kauden 2020 esteratsastuksen Grand Slam -sarjan yksityiskohtaiset formaatit julkaistaan heti vuodenvaihteen jälkeen.

Lisätietoa:

Tom Gordin, 0500-302888, tom.gordin@helsinkihorseshow.fi