Työn lomassa ammattilaiseksi

  • 15.10.2019

Hevosopistolla voi opiskella oppisopimuksella ratsastuksenopettajaksi. Tai erikoisammattitutkintoon saakka!

  • Kuva

Silja Ahonen ja Joni Paavola ovat tuttuja monelle hevosopistolaiselle jo vuosien ajan. He ovat opiskelleet pitkän taipaleen Ypäjällä ja molemmilla on jälleen valmistuminen nurkan takana; Siljalla master-opettajaksi ja Jonilla ratsastuksenopettajaksi.

Kumpaakin yhdistää oppisopimuksella opiskelu Hevosopistolla.

Silja saapui Ypäjälle lukion jälkeen vuonna 2013. Hän alkoi tuolloin opiskelemaan hevosalan perustutkintoa, suunnaten opintonsa ratsastuksenohjaajaksi.

Hän on ratsastamisen lisäksi vikeltänyt maajoukkuetasolla ja kouluttautunut siinä myös lajivalmentajaksi. Omaa hevosta hänellä ei ollut, vaan hän kävi ahkerasti ratsastuskoulussa tuntilaisena monta vuotta, löytäen hevosten pariin noin 9-vuotiaana.

– En keksinyt mitä muutakaan olisin halunnut tehdä lukion loputtua. Vietin nuorena kaiken vapaa-ajan tallilla kavereiden kanssa ratsastaen tunti- ja vuokrahevosilla, vikelsin ja pidin heppakerhoja ja tunteja. Tuntui siis hyvältä valinnalta tulla Ypäjälle opiskelemaan.

Kun opintojen ensimmäinen perustutkintovaihe oli suoritettu, työskenteli Silja hetken yrittäjänä. Ihan heti hän ei nähnyt itseään opettajan työssä täyspäiväisesti, mutta opettaminen voi viedä mennessään.

– Pidin ratsastus- ja vikellystunteja eri talleilla. Ratsastin myös tuntien ja kurssien lomassa. Kun Hevosopistolla haettiin santsaria, hain ja pääsin opiskelemaan työn ohessa opettajan tutkintoa. Ja jatkoin siitä samalla sykkeellä vielä erikoisammattitutkintoon, eli opiskelen korkeinta ratsastuksen opetuksen tutkintoa parhaillaan.

Joni Paavolan hevosharrastuksen alku poikkeaa hieman Siljan harrastuspolusta, sillä hän on aloittanut ratsastuksen alle kouluikäisenä.

– Ratsastuskoulussa perinteisesti ja olinkohan noin kymmenen vanha kun meille tuli oma suomenhevonen. Entinen ravihevonen ja sillä ratsastelin.

Ratsastus tuli hänenkin elämäänsä pysyvämmin. Ensin hän opiskeli vuoden verran elintarvikealaa, mutta totesi että josko hevosala sittenkin olisi mieluisampi.

– Hain Perhoon ja opiskelin siellä hetken hevostenhoitajan tutkintoa. Saman vuoden syksynä 2014 siirryin Ypäjälle ja vaihdoin opinnot ohjaajan koulutukseen. Koin, että Ypäjällä pääsisin kehittämään itseäni paremmin, sillä täällä tapahtuu koko ajan jotakin oppimisen kannalta hyödyllistä.

Joni osoitti ahkeruutensa ja päämäärätietoisuutensa opintojensa aikana nopeasti. Hän osallitui hevostenhoidon ammattitaidon mestaruuteen, Taitaja-kilpailuun, ja voitti lajissaan. Seuraavaksi hänet nähtiin suomenhevosruuna Rosmon satulassa ja perustutkintonsa loppusuoralla ratsukko sijoittui suomenhevosten koulumestaruudessa toiselle sijalle. Myös hallimestaruudesta jäi muistoksi pronssinen mitali.

Joni lähti perustutkinnon jälkeen hakemaan oppia hoitamiseen ja ratsastamiseen ammattitalleilta, sekä Suomesta että ulkomailta.

– Santsarin paikka tuntui selvältä valinnalta kehittää itseään vielä lisää, Joni kertoo päätöksestään tulla takaisin Ypäjälle.

Molemmille ratsastuskoulussa opettaminen on tuonut valtavasti lisää oppia. Mutta myös ympäristön vaikutus on suuri.

– Ammattimainen ympäristö antaa opiskelijoille paljon. Monipuolisesti pääsee katsomaan ja kokemaan kaikkia lajeja ja vähän ratsastuksen ulkopuoleltakin. Paljon muuhunkin kuin ratsastamiseen liittyviä luentoja on jatkuvasti.

– Opettamista ei voi opetella pelkästään kirjasta, se täytyy harjoitella käytännössä. Täytyy opetella kertomaan asiat selkeästi ja tunnistamaan mikä toimii missäkin tilanteessa. Oppilailta saa uusia ajatuksia omaan tekemiseen, Silja analysoi.

Hevosopistolla vierailee jatkuvasti ulkopuolisia opettajia ja valmentajia. Joni ja Silja kokevat saaneensa heiltä paljon työkaluja omaan varastoon. Tärkeässä roolissa ovat myös Hevosopiston omat, kokeneet ratsastuksenopettajat Perttu Pasuri, Anni Heikkilä ja Anu Korppoo, joiden kanssa voi keskustella viikoittain opettamiseen liittyvistä asioista ja saada tukea omaan kertyvään ammattitaitoon.

Silja pitää tärkeänä myös sitä, että on päässyt ratsastamaan erilaisilla hevosilla ja kilpailemaan paljon. Ja tuomaan myös uutta lajitarjontaan Hevosopistolle vikellyksen muodossa. Vikellystuntien ohella hän onkin kouluttanut useamman Hevosopiston opetushevosen lajin saloihin.

Hän ratsasti Ypäjä Kantrilla suomenhevosten kasvattajakilpailussa estepuolella neljänneksi ja nuorten kenttähevosten Avant-sarjassa he sijoittuivat finaalissa kolmansiksi. Kouluratsastuksessa treeni- ja kilpakaverina on ollut Kurt, jolla Silja on kilpaillut vaativalla tasolla.

Esteitä hän on hypännyt Ypäjä Vigolla, tällä kaudella jo 120-tasolla. Isoimman kehitysharppauksen esteillä hän on tehnyt tämän kauden aikana.

– Vuoden 2018 kesällä kaaduin hevosen kanssa esteen sekaan ja siitä seurasi muutaman kuukauden pakollinen tauko ratsastukseen sairasloman vuoksi. Kevään korvilla aloitin hyppäämään taas ja nyt olen kilpaillut tasaisilla tuloksilla 110 senttimetrin luokkia Vigon kanssa. Alkuun toki jännitti, mutta nyt olen saanut varmuutta tekemiseen ja hyvät valmentajat ovat auttaneet.

Lisäksi he ovat olleet demoratsukkoina muille opiskelijoille niin Kyra Kyrklundin, Maria Collianderin, Mikael Forsténin, Markus Scharmannin kuin Lizzel Winterin pitämissä valmennuksissa. Säännöllistä valmennusta ulkopuolisilta he ovat opintojensa aikana saaneet muun muassa Sanna Backlundilta, Maarit Raiskiolta ja Janna Jenséniltä.

Kilpailuissa parivaljakko on käynyt kuluneella kaudella ahkerasti. Vapaita viikonloppuja ei ole juuri kumpikaan viettänyt, vaan ratsastus on mennyt edelle. Arkivapaita he ovat onnistuneet pitämään, mutta niillekin päiville hevosten liikutus suunniteltu tarkasti. Pakolliset lomapäivät on ajoitettu niin että valmennuksia ja kisoja ei tarvitse jättää välistä.

– Paljon on saanut tehdä, mutta samalla on saanut elää aika ainutlaatuisia hetkiä. Kahdessa vuodessa on omaan tekemiseen saanut ihan uutta varmuutta, niin opettamiseen kuin ratsastamiseen, Joni kuittaa.

Koska Rosmon kanssa Joni pääsi treenaamaan kouluratsastusta intensiivisesti, koki hän nyt olevan aika kerryttää kokemusta esteiltä. Hän kilpaili tällä kaudella paljon Karlan ja Lexuksen kanssa nuorten hevosten luokkia ja Karlan kanssa kauden päätavoite oli Breeder’s Prizessa.

– Olihan se melkoinen onnistuminen! Karlan kanssa olen kilpaillut aika paljon tällä kaudella mukavilla tuloksilla, mutta nyt se onnistui elokuussa esittämään itsestään parhaimmat puolensa ja sijoituimme tasaväkisessä kilpailussa neljänneksi.

Viimeksi Hevosopiston hevosista on kyseissä kilpailussa nähty Yando kuusi vuotta sitten, jota Salla Varenti tuolloin kilpailutti. Tuolloin ratsukko oli sijalla kaksi.

Karlaa vuotta nuorempi Lexus on ottanut myös isoja harppauksia kehityksessään ja kuumasta nuorukaisesta on tullut kauden edetessä varmempi suorittaja.

Hevosopistolla on pitkät perinteet kansainvälisessä toiminnassa ja ratsastuksen opetusta suunnitellaan myös kansainvälisellä tasolla. Vuosittain Euroopan hevosalan oppilaitokset järjestävät koulujen väliset kilpailut, joissa ratsastetaan ja pidetään toisille opiskelijoille arvosteltevat ratsastustunnit. Silja oli mukana Norjassa vuonna 2017 saaden pronssia henkilökohtaisessa kilpailussa.

Jonillakin on kokemusta Hevosopiston kansainvälisestä toiminnasta. Hän osallistui myös koulujen välisiin kilpailuihin ja kotiin hän tuli joukkueessa saadun kultamitalin kanssa.  Edessä on vielä kansainvälisen projektin kolmas jakso Norjassa syysloman jälkeen ja sitten alkaa laukkujen ja Ypäjä-elämän pakkaaminen. Ajatuksena on kokeilla vielä mitä Euroopan hevosmailla voisi olla annettavaa.

Siljan master-opinnot ovat valmiina ensi vuoden puolella. Opettamisesta ja valmentamisesta on tullut tärkeä osa arkea. Omaa ratsastustaitoa hän haluaa myös jatkossa kehittää ja tavoitteena olisi suorittaa vielä ratsuttajan ammattitutkinto.


Oppisopimuksen aikana opiskelija opiskelee ammattiin työn kautta. Opiskelijalle maksetaan oppisopimuksen mukaista palkkaa. Lähijaksoja on noin kerran kuukaudessa 2-3 päivän ajan. Jakson aikana opiskelija suorittaa opintoihin kuuluvia teorian ja käytännön oppitunteja.

Mikäli haluat opiskella hevosalaa oppisopimuksella, voit hoitaa opintoihin liittyvät sopimusasiat myös suoraan kansamme!

Oppisopimuksella opiskellessaan opiskelijan ja työnantajan välille muodostuu työsuhde. Opiskelijalle osoitetaan työpaikalta ohjaaja, joka opettaa ja neuvoo opiskelijaa työelämässä.