Hevosopistolla suoritettiin tallitarkastus

  • 19.8.2019

Talleissa on hyvä tehdä tarkastuksia säännöllisesti myös ulkopuolisten toimesta

  • Kuva

Hevosopistolla käytiin tallien perusasioita läpi. Päivän aikana tarkistettiin lääkekirjanpitoa, hevosten passien saatavuus ja muita hevosten pitämiseen liittyviä käytäntöjä.

Hevosopiston yksi strategian osa on hevosten päivittäisestä hyvinvoinnista huolehtiminen.

Hevosille on rakennettu viime talvena uusia katoksia tarhoihin ja tarhamääriä on lisätty. Osa hevosista saa myös ulkoilla ympäri vuorokauden ja varsat kasvavat pihatoissa. Hevosmäärä on nyt sellaisella tasolla että ne pääsevät liikkumaan säännöllisesti. Hevosia pyritään tarhaamaan myös pareittain tai pienissä ryhmissä.

Suomen Hippoksella on olemassa hyvä lomakepohja tallitarkastuksiin. Asiakohtia hyvä jokaisella tallilla käydä säännöllisesti läpi.