Kouluratsastuksessa poni- ja junioriderbyvoittajat selvillä

  • 14.6.2019

Talent Cupin finaali saatiin myös maaliin esteiden parissa.

  • Kuva

Ypäjän Kisaviikolla kilpailtiin perinteiset kouluratsastuksen luokat, joissa on kaksi osakilpailua. Perjantaina Poniderbyssä voittajana palkittiin raumalainen Roosa Salo ponilla Sir Maximus Welshwarrior. 12-vuotias Roosa on ratsastanut ponia vasta pari vuotta ja viime aikoina he ovat ottaneet isoja harppauksia kehityksessä.

-Poni on ihana, siinä parasta on kaikki, voittaja kehui kilpakumppaniaan palkintojenjaon jälkeen.

Suunnitelman ratsukolla on pitää tulostaso nyt hyvänä ja kauden edetessä jatkoa ja seuraavia tavoitteita tarkistellaan uudemman kerran. SM-kilpailut saattavat tulla kyseeseen, mikäli suoritukset jatkuvat yhtä mallikkaina.

Toiseksi kokonaiskilpailussa sijoittui Jenni Kauppinen Kapolla ja kolmas oli Veera VestoUnited Colours.

Junioriderbyssä 1. osakilpailussa toiseksi sijoittunut Oona Ylirautia voitti toisen päivän kilpailun ja samalla kokonaiskisan. Ponilla Casperos kilpaillut Oona on 14-vuotias ja hän edustaa Lohjan Ratsastajia.

Toiseksi kilpailussa tuli Veera PirkolaDo Me a Favor, jonka eilinen voitto riitti säilyttämään sijoituksen kärjessä vaikka perjantain suoritus ei täysin rikkeetön ollutkaan. Kolmas kilpailussa oli Alexandra Haglund, joka kilpaili eilen sijoittui Tara Südmundin kanssa viidenneksi.

Talent Cupin Finaaleissa ratsastettiin estekilpailun merkeissä. Ponien Talent-finaalin voittivat tänä vuonna Henni HassinenVunder, jotka saivat korkeimmat pisteet tyyliarvostellusta esteluokasta.

Hevosilla kilpailleista parhaan kokonaistuloksen sai Emily Papinsaari – Sunny Reggae.

Talent Cup on valtakunnallinen poni- ja junioratsastajien kilpailu. Se on yhdistetty kilpailu, eli siihen kuuluu sekä koulu- että esteratsastusluokka. Kilpailussa on aluekarsinnat joiden parhaimmisto pääsee kesän finaaliin. Talent Cup kannustaa monipuoliseen harjoitteluun ja on hyvä ponnahduslauta kilparatsastajan uralla. 


Avoimia esteluokkia kilpailtiin neljällä eri korkeudella. Hevosopiston opiskelijat kilpailivat myös tänään niin esteradoilla kuin koulukentillä tehden hyviä suorituksia.

Tuloksia Equipe Onlinessa.

Kilpailut jatkuvat läpi viikonlopun. Kouluratsastuksessa derby-vuorossa ovat senioriratsastajat. Ratsastuksenopettajien mestaruuksissa 13 ratsukkoa mittelee paremmuudestaan kouluradalla ja 3 ratsastajaa ratkoo paremmuutensa 115 senttimetrin esteillä. Sunnuntain kohokohtia ovat vauhdikkaat esteluokat, joissa on mukana myös erikoisesteitä, sillä ohjelmassa ovat mini- ja poniderbyt! Myös nuorten hevosten Prestige Cupin 2. osakilpailu eri ikäryhmillä kilpaillaan sunnuntaina.