Suomenhevosen päivä 6.9.

  • 6.9.2018

Suomenhevosen kantakirja täyttää tänä vuonna 111-vuotta.

  • Kuva

Hippoksen tiedote

Suomenhevosen päivää vietetään torstaina 6.9. Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Suomenhevonen on erityisen monipuolinen hevosrotu, sitä käytetään muun muassa ravi-, ratsastus- ja työkäyttöön. Rodun suosio harraste- ja urheiluhevosena on kasvanut jatkuvasti.

Suomenhevosen tilanne on tällä hetkellä positiivinen. – Suomenhevosten astutusluvut ovat olleet nousussa kaksi edellistä vuotta. Ilahduttavaa on myös suomenhevosten urheilullinen taso, joka on näkynyt tänä vuonna sekä raviurheilussa että ratsastuksessa, Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

Urheilullisen tason kovuutta raviurheilun puolella kuvastaa se, että tänä vuonna neljä suomenhevosta on alittanut 1.20 –rajan. Lähes kaikki lähtönsä tänä vuonna voittanut ravikuningas Costello on juossut vuoden kovimman ajan 19,3 ja tienannut lähes 250 000 euroa kauden kilpailuistaan. Lisäksi suomenhevoset ovat pärjänneet hienosti myös kansainvälisissä lähdöissä.

Ratsastuksessa vuoden kovatasoisin viikonloppu on edessä tulevana viikonloppuna. Suomenratsujen Kuninkaalliset –tapahtuma järjestetään 6.-9.9. Ypäjällä. Luvassa on muun muassa nuorten suomenhevosten laatuarvostelut, este- ja kouluratsastuskilpailuja ja orikavalkadi, jossa esittäytyy ratsusuunnan jalostusoreja ja niiden jälkeläisiä. Suomenratsujen kuninkaallisten ensimmäisenä tapahtumapäivänä kuullaan myös Suomenhevosen julistus.

Suomenratsujen Kuninkaallisten lisäksi suomenhevosta muistetaan Lahden Jokimaan raveissa 6.9. Ravien neljäs lähtö on suomenhevosen päivän nimikkolähtö.

Suomenhevosen päivän kunniaksi Suomen Hippos ry antaa liputussuosituksen.